Joulunajan ja tulevan vuoden 2014 jäsentiedote

Kuluva vuosi lähenee loppuaan ja joulunaika juhlineen, sekä uusi vuosi uusine lupauksineen on tuota pikaa käsillä.

Vuoden viimeisessä virallisessa kokouksessaan FFAA:n hallitus päätti muistutella jäsenistöään vuodenvaihteen ja tulevan vuoden jäsenasioista.

• Kilpailukalenteri vuodelle 2014 saatiin sorvattua valmiiksi ja se löytyy sivuiltamme kilpailukalenteri otsikon alta.
• Jäsenseuroille tulee tiedote vuoden 2014 jäsenmaksusta jonka viimeinen maksupäivä on 7.1.2014
• Jousiampujien lisenssimaksusta ja superlisenssimaksusta tulee nettisivuillemme ilmoitus ja linkki lisenssimaksun maksamiseen ja maksuohjeet. Seuratkaa Suomen maastojousiampujain liiton nettisivujen ilmoittelua.
• Kilpailulisenssi tulee olla maksettu ennen vuoden 2014 ensimmäistä kilpailua (Flint SM Loimaa 12.1.2014) Muistathan ottaa kuitin maksetusta kilpailulisenssisuorituksesta mukaan ja esittää sen osallistuessasi joko tähän ensimmäiseen FFAA:n kilpailuun tai vuoden 2014 tuleviin kilpailuihin.
• Vuoden 2014 FFAA:n jäsenkortit postitetaan keskitetysti seurojen kautta jäsenille jaettaviksi kevään aikana.
• Kansainvälisissä IFAA:n kilpailuissa IFAA:n luokituskortti on pakollinen ja se tulee olla aina kansainvälisiin kilpailuihin osallistuessa mukana. Luokituskorttiin suositellaan merkitsemään ja kuittaamaan kaikista käymistään IFAA:n sääntöjen alaisista kilpailuista tulosmerkintä/luokitusmerkintä vaikkakaan merkinnät eivät ole pakollisia. Suomen maastojousiampujain liiton leimaamia luokituskortteja on saatavilla kaikissa FFAA:n Suomenmestaruuskilpailuissa (pyydä kisajärjestäjältä ilmoittautumisen yhteydessä).

Tiedotteita jäsenasioista, kilpailuista, ym. jouseiluasioista tulee jatkossa aina tarvittaessa Suomen maastojousiampujainliiton internetsivustolle, seuraathan ilmoittelua. Ja keskustelufoorumilla voi jouseiluturinaa ylläpitää ken haluaa. Tiedottamisiin ja turisemisiin….
Hyvää joulunaikaa ja menestyksekästä uutta vuotta 2014
toivottaa FFAA hallitus

Kategoria(t): AJANKOHTAISTA, Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.