Suomen maastojousiampujain liitossa nyt jo loppuaan kohti taittuva vuosi 2014 oli uuteen kahden vuosikokouksen malliin siirtymisen vuosi. Muutos on sujunut ilman kummempia ongelmia niin kevät kuin syyskokouksessakin. Jatkossa kahden vuosikokouksen malli tulee vakiintumaan liiton vuosikokouskäytännöksi.
Suomen maastojousiampujain liitto sai syyskokouksessa uuden hallituksen. Uuteen hallitukseen jäsenistö valitsi puheenjohtajana jatkavan Lauri Salmen, varapuheenjohtajana tulee toimimaan Jorma Tuovinen, sihteerinä Olli Moisio ja rahastonhoitajana Matti Rautavaara. Uusina varsinaisina jäseninä hallituksessa tulevat toimimaan Juha Pärssinen ja Esa Junnonen. Valituksi tullut puheenjohtaja ja hallitus kiittää jäsenistöä luottamuksesta ja tulee tekemään työtä maastojousiammunnan ylläpidon ja kehittämisen puolesta koko toimikautensa ajan.
Huomioitavia tiedotusasioita jäsenistölle:
Kilpailukalenteri vuodelle 2015 saatiin sorvattua valmiiksi ja se löytyy FFAA:n sivuilta kilpailukalenteri otsikon alta.
- Tiedote vuoden 2015 jäsenmaksuista on lähetetty kaikille jäsenseuroille sähköpostitse (jos seuranne yhteystiedot ovat muuttuneet niin lähettäkää uudet yhteystiedot FFAA:n hallituksen sihteerille olli.moisio@helsinki.fi ). Vuosikokouksessa budjettikäsittelyn yhteydessä FFAA:n jäsenmaksua päätettiin korottaa 100€/per 10 maastojousiampujajäsentä. Jäsenmaksun eräpäivä on 9.1.2015.
- Jousiampujien lisenssimaksusta ja superlisenssimaksusta tulee nettisivuillemme ilmoitus ja linkki lisenssimaksun maksamiseen ja maksuohjeet. Seuratkaa Suomen maastojousiampujain liiton nettisivujen ilmoittelua.
- Kilpailulisenssi tulee olla maksettu ennen vuoden 2015 ensimmäistä kilpailua (Flint SM Loimaa 18.1.2015) Muistathan ottaa kuitin maksetusta kilpailulisenssisuorituksesta mukaan ja esittää sen osallistuessasi joko tähän ensimmäiseen FFAA:n SM-kilpailuun tai vuoden 2015 tuleviin kilpailuihin.
- Vuoden 2015 FFAA:n jäsenkortit postitetaan keskitetysti seurojen kautta jäsenille jaettaviksi kevään aikana. Samassa postissa tulee myös seurojen jäsenille (kansainvälisiin kilpailuihin osallistuville) tarvittaessa jaettavaksi luokituskortteja.
- Kansainvälisissä IFAA:n kilpailuissa IFAA:n luokituskortti on pakollinen ja se tulee olla aina kansainvälisiin kilpailuihin osallistuessa mukana. Luokituskorttiin suositellaan merkitsemään ja kuittaamaan kaikista käymistään IFAA:n sääntöjen alaisista kilpailuista tulosmerkintä/luokitusmerkintä. Suomen maastojousiampujain liiton leimaamia luokituskortteja on myös saatavilla kaikissa FFAA:n Suomenmestaruuskilpailuissa (pyydä kisajärjestäjältä ilmoittautumisen yhteydessä).
Kilpailusääntöuudistuksia huomioitavaksi tuleviin IFAA:n sääntöjen mukaan järjestettäviin kilpailuihin mm. SM-kilpailut, tässä muutamia tärkeimpiä:
- uusi luokka, Young Adult division (YA), nuoret aikuiset luokka, tulee käyttöön. Ikäraja 17-18 vuotiaat ampujat
- flint kilpailuun tulee käyttöön uusi vaihtoehtoinen 4-spottitaulu. Taulua voi käyttää vaihtoehtoisesti 35cm taulun sijaan ampujan niin halutessa.
IFAA:n päivitetyt kilpailusäännöt löytyvät IFAA:n sivuilta www.ifaa-archery.org
Tiedotteita jäsenasioista, kilpailukutsut, ym. tulee jatkossa aina tarvittaessa Suomen maastojousiampujainliiton internetsivustolle, seuraathan ilmoittelua. Kiitos.
Hyvää joulunaikaa ja menestyksekästä uutta vuotta 2015
toivottaa FFAA hallitus